torstai 31. heinäkuuta 2014

Puoli tusinaa lahjoituslangoista

Muutamana päivänä on puikoillani ollut toisen lahjoituslankojen laatikon lankoja. Vasemmalla Nallen kukkaketoa, se vajaa kerä. Siitä tuli yhdet sukat samanlaisilla raidoilla ja sitten jäi kaksi samanlaista vajaata raitakerta toisiin sukkiin. Painoa 33 g. Seuraaava TeeTee Helmi -lankaa. En ollut tätä kutonutkaan aikaisemmin ja oli erittäin miellyttävä lanka kutoa. Näihin vihreisiin pikkusukkiin meni 26 g. Jäljelle jäi melkein puolet kerästä, yhdistämällä toiseen lankaan saa vielä sukat. Lilakeltakirjavat keskellä ovat melko ohutta sukkalankaa. Painoa 24 g ja samasta kerästä on tulossa toisetkin. Valkoiset ovat vyötteettömästä pallomaisesta kerästä. Miellyttävä lanka kutoa ja painoa sukilla 38 g. Keltaiset sukat ovat jälleen TeeTee Helmi -lankaa ja sitä kului 26 g. Kerästä saa vielä toiselle kaverina toisenkin parin sukkia. Viimeisenä kirjava punainen sukkalankakerä, alakuvan oikeassa laidassa punainen pallo. Siitä tuli sukat ja ihan pikkuisen jäi lankaa tähteeksi. Painoa sukilla 24 g.  Yhteensä sukilla painoa 171 g.
Tästä kuvasta on siis poimittu langat kaikkiin yllä oleviin sukkiin. Löydät varmaan kerät, joista sukat ovat syntyneet eli Helmi -langat on helppo tunnistaa, valkoiset tuli keltaisen Helmin oikeanpuoleisesta kerästä ja vasemmalla puolela on lilakeltakirjavien sukkien kerä. Punaine kerä kurkistaa aivan oikeassa laidassa ja kukkakedon keränloppu on oikeassa yläkulmassa.
Heinäkuulla sain kudottua kaikkiaan 14 paria junasukkia Seinäjoen sairaalaan kaiken muun käsillä tekemisen ohessa. Tänään olen viemässä kaikkia minulle heinäkuun aikana kertyneitä neuleita tyttäreni kanssa sairaalaan. Alla vielä yhteiskuva noista kaikista ihanista sukista, joita lämminsydämiset kutojat ovat lahjoittaneet yhteiseen keräykseemme. Kaikkiaan neuleita on 106, joista sukkia 73 paria, lakkeja 24 ja 7 paria tumppuja. Nämä mahtuivat juuri sopivasti Ikean isoon paperikassiin. Ulkona ukkosti, joten kuvat on otettu sisällä.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Viileät sisätilat

Onneksi on ilmastoitu auto näillä helteillä. Kesälomani kelit ovat vähän turhankin kuumat. Sisällä, viilennetyissä huoneissa on kiva olla, mutta ulkoilma on aika raskasta, kun en lämpimästä välitä. Olen enemmänkin talvi-ihminen ja tämä kuumuus ei ole laisinkaan minulle. Kesälomareissulla kuitenkin tuli jonkin verran jälleen lisättyä lankavarastoa helteistä huolimatta. Taitoshopissa Tampereella oli mukavia alekoreja, joista neljä vyyhtiä shaalilankaa ja Karnaluksista sitten 10 kerää Zimba Top -lankaa. Jälleen kasvoi heinäkuun saalis useammalla kerällä.
Mutta palataanpa tähän kuvaan. Ensimmäinen heinäkuun lankakuva, josta olen tehnyt jo kuusi paria junasukkia Seinäjoen sairaalan keräykseen. Jäljellä tästä kuvasta on enää nuo Pikkusiskot, muista keristä on pikkuiset keränpallerot muistona vain.
Tässä näitä valmiita tuotoksia. Kaikissa neljässä sukkaparissa on lankana Novitan Bambino. Vaaleanpunaisissa Lanett-kerän loppua jatkamassa, että langanloppu piisasi. Punaisiin sukkiin meni 24 g ja 25 g lankaa, vaaleanpunaisiin 26 g ja mintunvihreisiin 24 g. Yhteensä siis 99 g lankaa.
Eilen posti toi minulla nämä 10 paria junasukkia lahjoituksena Seinäjoen vauvoille. Suuret kiitokset kutojille. Kohta on jälleen aika pistäytyä sairaalassa viemässä sukat jaettaviksi.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Heinäkuun lankakasan äärellä

Valitsinpa erikoisen kuukauden seurata lankavirtaan ja sen vyörymistä kaappeihini. En varmaan aikoihin ole hankkinut näin paljon lankaa yhden kuukauden aikana. Saako siis langan lisääntymisen seuraaminen aikaiseksi, että sitä tulee hankkineeksi enemmän, vai mistä kiikastaa. Minulla on ollut kyllä aikamoinen onni tälle kuulle näiden lankojen suhteen. Yllättäen olen löytänyt tämän koko erän kirpparilta kahdella eri kerralla ja yksi pieni harmaa keränpallero, jonka sisar on kyllä kuvassa,  löytyi vielä eteisen lattialta kun palasin kuvaamasta näitä muita. En ottanut uusiksi, vaan nostin kerän muiden mukaan.
Etualan vasemman alakulman Fritidsgard -langat ovat jemmassa tulevaa huopaprojektia varten ja varattuna kangaspuilla kutomiseen. Näitä kerään vielä lisää ja teen sellaisen loimen kuin kerääntyneistä keristä saa sitten kudottua. Muut kerät taitavat olla sitten ihan puikoilla kutomista varten. Ja minun piti tarkkailla heinäkuun lankahankintoja ja näitä vyöryy näin. Mitenkähän niitä muina kuukausina onkaan tullut salaa kerättyä kaappiin. En kyllä usko, että olen muulloin ostanut näin montaa kerää kuukauden aikana.

Näiden lisäksi tuli vielä nuo vauvalangat edellisessä postauksessa, mutta ne ovat sitten eri projekti, jota en laske tähän. Ne langat eivät ole minun vaan menossa vauvoille junasukiksi muuttuneina.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Viisivartinen vohveli

Työni kangaspuiden seurassa jatkuivat jälleen, vaikka lämpömittari ulkona huiteli yli 30 asteen. Sain sitoukset tehtyä, kuvanoton jälkeen käytiin vielä nostamassa viidettä välittäjäparia, niin saatiin toimimaan suht hyvin. Päivän mittaan pistelin pirtaan ja sain kankaan päästä kiinni. Vielä tasauslanka ja sitten pääsi jo kokeilemaan viriöiden aukeamista.
Viisivartinen vohveli, ei niisintävirheitä ja pirtaankin menivät oikeassa järjestyksessä. Kudottua sain n. 10 cm, josta pääsi tarkistamaan asian. Tämä olikin jännittävä vaihe, mutta ihan hyvältä näytti. Olin todella tyytyväinen aikaansaannokseeni. Peittelin työni liinalla, ettei aurinko sitä käy värittämään ja jätin sen odottamaan vähän kylmempiä kelejä. Tämä oli järjestyksessä kuudes luomani loimi, en olisi yksin sitä puihin saanut, mutta äiti jaksoi sitkeästi neuvoa ja huolehti, että muistin juoda välillä, itse en huomannut, oliko nälkä vai jano. Loimenlaitto puihin on kyllä mielenkiintoinen projekti, joka vei useamman tunnin aikaa, mutta siellä se nyt odottaa kutojaa. Vähänks oon tyytyväinen!

Yllättäen huomasin, että kävijämäärä lähestyy aika hurjaa lukemaa. Sinä, joka olet 1 000 000. kävijä, laita viestiä.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Villahuopaa haaveissa

Kesän kuumin viikko menossa ja minä hikoilen vanhempieni yläkerrassa villaloimen kanssa. Olen käyttänyt alkaneen loman muistellen vanhoja kankaankudonnan oppeja ja luonut villahuovan loimen. Tänään sain sen niisittyä. Äiti on ollut vierellä ohjaamassa ja opettamassa. Hyvä niin, sillä ei niitä asioita noin vain muista, vaikka olenkin joskus muutaman loimen koulussa puihin laittanut. Talviaikaan ei vain ole näin pitkiä päiviä aikaa laittaa kudonnan oppeihin. Talvi-illassa työpäivän jälkeen ei paljon aikaan saa, kun nytkin on mennyt useamman tunnin pituisia päiviä käsitellessä yli 400 lankaa. Sattui vain tämä lämmin viikko juuri tälle viikolle, johon projektin suunnittelin. Mutta mukavaa on ollut ja kyllä sitä jotain on muistanutkin, mutta paljon on unohtanutkin yli 25 vuoden aikana.
Junasukkaprojektiin olen saanut aivan ihania paketteja - täynnä lankaa. Pääsen kokeilemaan näitä suloisia lankoja. En ole näistä kaikkia ennen kutonutkaan. Näistä olisi lupa tehdä Seinäjoen sairaalan vauvoille sukkia. Ensin tuli tämä paketti ja seuraavana päivänä sain alakuvan paketin. Kyllä näistä monet sukat saa tehtyä. Ehkä tämä tämän viikkoinen helle vähän hidastaa, mutta jäähtyyhän se jo ensi viikolla. Muutenkin on minulla lämmin tunne villalankaa kohtaan, kun ulkona on 27 lämmintä. Käsiä olen jäähdytellyt välillä kylmällä vedellä.
Suuret halaukset näille ihanille ihmisille, jotka lähettivät minulle nämä langat. Näistä saadaan sukat todella monelle vauvalle. Hyvä kiertää jälleen.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kastanjat

Melkein viikko sitten valmistui nämä Tiina Huhtaniemen suunnittelemat Kastanja -kämmekkäät. Valitsemani lanka oli toinen kuin mitä mallissa, joten jätin jonkin kuviokerroksen neulomatta ja sain silti aivan oivan kokoiset kämmekkäät.
Pitsineule neuloutui joutuisasti ja näissä ei kauan aikaa mennyt. Paljon kauemmin meni kuvaukseen valmistautuessa, vakiomallini kun ei ole enää niin usein käytettävissä. Oman käden kuvaaminen on aika hankalaa. Hieman ehkä tämä hiostava ilmakin on estänyt vetämästä alpakkaisia kämmekkäitä käteen. Näiden lanka on lämpimän tuntuista alpakkasekoitetta. Puolet alpakkaa ja toinen puoli merinovillaa.
Vaikka vähensin kuviokertoja ei valitsemani lanka riittänyt aivan yhdestä kerästä, vaan jouduin ottamaan noiden peukaloiden verran toisesta kerästä. Peukalot neuloutuivatkin aika ovelasti näihin kämmekkäisiin. Muutamilla lisäyskerroksilla saatiin oiva kiila aikaiseksi. Samoin silmukoiden poimiminen ja muutaman kavennuksen peukun juuressa antoivat hyvän mallisen peukun näihin eikä turhia reikiä jäänyt. Myös pitsineule eteni kuin ei peukkukiilaa olisikaan.
Malli: Kastanjat by Tiina Huhtaniemi (Ravelry, ilmaismalli).
Lanka: Kauhavan Kangas-Aitta Oy:n Inka alpakkalanka,
väri 8268 luonnonvalkoinen, 51 g
Puikot: KnitPro 2,75 ja 3.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Keristä valmista

Alkukuun ostoksista poimin ensimmäisenä puikoille Novitan Ipana -kerät. Näille oli ostohetkellä jo selvä suunnitelma ja olen kutonut tätä projektia aina automatkoilla ja pienissä odotustilanteissa. Yllättävästi siitä on tullut valmista ja molemmat kerät on käytetty. Jäljellä on vain 7 g kerät molemmista eli yhteensä 14 g odottamassa seuraavaa, sopivaa pientä projektia.
Noista keristä on neuloutunut junasukkia Seinäjoen sairaalan keräykseen. Väri on tuon lankakuvan ja tämän kuvan välistä, sellainen vaalea ruskea. Kolme paria valmiita sukkia. Yhdestä kerästä tuli kolme sukkaa ja yhdistämällä kaksi kerää sain lopulta kolme paria sukkia valmiiksi. Loppulanka on hyvä raitalanka joihinkin junasukkiin. Ne pienet kerät jäivät odottamaan toisten Ipanapalleroiden kanssa tulevaa käyttöä.
Lankaa näihin kului jokaiseen pariin 29 g eli yhteensä kerrytin vuoden kulutettua lankaa 87 g.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Palmikkokiertoa peilikuvaksi

Yllättävää, miten lehtien mallit muuttuvat, kun joku toinen neuloo ne. Minulle on käynyt näin monen ohjeen kanssa. Nämä sukat eivät näyttäneen ohjeen mallikuvassa kovinkaan innostavilta, mutta kun näin yhdet tällä mallilla toteutetut sukat, piti minunkin tämä saada puikoille ja kesän kuumimpina päivinä vielä. Onneksi meillä sisällä on ilmalämpöpumppu, joten oli tarpeeksi viileää neuloa helteillä paksua villasekoitelankaa. Olen neulonut näitä sukkia myös paljon iltaisin ulkona. Illat ovat olleet miellyttävän viileitä ja minkäänlaisia lentäviä kiusankappaleitakaan ei ole juuri ollut.
Malli on kiehtova ja siinä on palmikoita sivuilla ja edessä. Palmikoiden väleissä on kapea pitsikuvio. Sukat neuloutuivat oikeastaan todella nopeasti. Helppo malli, mutta todella näyttävä malli, jossa on yhdistetty pitsiä ja palmikkoa. Langaksi minulla valikoitui tuo harmaa 7 veljestä, kun sitä sattui olemaan varastoissa enemmän kuin yksi kerä. Tämä malli näin pitkänä vaatii jo toisen kerän lankaa mukaan.
Ohjeessa molemmat sukat neulottiin samalla tavalla. Minusta kuitenkin tuntui, että sukat ovat sitten vasta pari, kun ovat toistensa peilikuvat ja niin käänsin toisessa sukassa palmikot kietutumaan toisin päin. Näin niistä tuli toistensa peilikuvat hyvin yksinkertaisella pienellä muutoksella, Neuloin molempia sukkia samanaikaisesti ja piti aina tarkistaa, mihin suuntaan palmikot olivat milloinkin menossa.
Näitä sukkia oli ilo neuloa ja kokeilen varmasti vielä jossain toisessakin värissä näitä. Myös hieman muuttamalla näistä saisi kunnon polvipituiset sukat. Mallissa ei ole lisäyksiä eikä kavennuksia varressa ja nappaavat pohkeesta hyvin kiinni.
Malli: Novita Palmikkosukat, Anne-Maija Immonen
Lanka: Novita 7 veljestä, vaalea harmaa väri 047,159  g
Puikot: KnitPro nro 3 ja 3,5

torstai 10. heinäkuuta 2014

Yllätyksellisiä paketteja

Töistä kotiin tullessa on ihanaa löytää postilaatikosta pakettikortti tai ilmoitus isokokoisesta kirjeestä laskujen tai mainosten sijaan. Se tietää hyväntekeväisyyskeräykseemme uutta jaettavaa Seinäjoen sairaalan synnytysosastolle. Eilen postilaatikko oli tyhjä, tytöt olivat menneet iltavuoroon töihin ja hakeneet postin, mutta keittiön pöydällä odotti minua pakettikortti. Takaisin autoon ja postia hakemaan meidän kyläkaupasta. Pakettihan siellä odotti aina Vaalasta asti. Aurinkoinen päivä, niin avasin paketin pihamaalla ja ryhdyin tutkailemaan sisältöä.
Paketista löytyi vaikka mitä. 14 myssyä, 7 paria tumppuja ja 10 paria junasukkia suloisissa väreissä. Näillä saa jälleen monelle pikkuiselle jaettua sen ensimmäisen lahjan sairaalassa. Ihania ihmisiä, joilla on lämmin sydän, on olemassa. Suuret kiitokset lähettäjälle.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Helteillä kudottua

Kesän lämpötila huitelee ennätyksissä, mutta siitä huolimatta valmistuu villaista. Toivottavasti nämä varastoivat nyt hyvin kesän lämpöä itseensä ja luovuttavat sitä sitten syksyllä lämmittääkseen. Jostain syystä minulla on tapana tehdä aina muutama samanlainen, tämä taisi olla jo viides kämmekäspari tällä mallilla, kaikki ovat olleet vain eri väriyhdistelmiä. Malli on kuitenkin kiva tehdä ja valmistuvat nopeasti, kunhan vain olisi aikaa aina neuloa.

Malli: Strawberry Viktorian by Molly Jane Wick (ilmaismalli Ravelryssä)
Lanka: Lane Cervinia Nordig, viininpunainen ja valkoinen, 58 g.
Puikot: Nro 2,75 resoreissa, 3 kirjoneuleessa.
Lankavarastoni kasvoi jälleen. Tällä kertaa kolmella Usva -kerällä. Heinäkuu taisikin olla hyödyllinen kuukausi seurata lankavaraston kasvua, kun on alennusmyyntejä siellä ja täällä. Keriä pyörii kotiin todella huomaamattomasti alekoreista. Mutta näillä langanhinnoilla on kyllä ostettava silloin kun edullisesti saa, ainakin näillä lankamäärillä, mitä minäkin vuodessa kulutan. Ja kuka voi vastustaa lanka-aleja? Varsinkaan Sulo Vileen?

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Lankatarkkailua

Seinäjoen sairaalan neulekeräykseen saapui postissa 15 paria junasukkia aivan toiselta puolen Suomea, Juukasta. Mukava saada tämmöistä postia. Kassini pohjalla on jo odottamassa mukavasti myssyjä ja sukkia tuliaisiksi seuraavalle vierailulleni sairaalaan. Sain myös sähköpostia, että lisää sukkia on tulossa.
Itsekkin sain kudottua yhdet pikkuiset, punaiset junasukat. Ja se punaisen värin kuvaaminen tuntuukin olevan aivan mahdotonta. Näistä kahdesta jämäkerästä jäi jäljelle vain nuo pikkuruiset pallerot lankaa, niin tyynni ne upposivat näihin sukkiin. Tavoilleni uskollisena ei lankaa jäänyt turhan isoja keriä. Mikä mainio tapa saada keränloput hyötykäyttöön. Lankaa näihin sukkiin upposi 32 g. Vähästä ne tulee.
Ja ettei ne jämät loppuisi vaan kesken, hankin tässä nuo kuvassa etualalla olevat Bambino -keränloput. Uutta vauvalankaa uusia sukkia varten. Ja lisää lankaa kotiutui myös alennuslaatikoista. Pikkusiskon ja Ipanan poistovärejä. Pitäneekin jälleen ruveta pitämään tarkempaa kirjaa tästä kotiin kulkeutuvasta langasta, sitä kertyy niin salakavalasti. Tuohon Pikkusiskoon olen tykästynyt. Minusta se on mukava lanka kutoa. Saattaa tuntua karhealta, mutta kostutuksen jälkeen ihanan pehmeä.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Viluisia mansikoita

Meilläkin on pitkästä aikaa satanut ja taisi maa kostua edes vähän. Sadepäivinä on ehtinyt hieman kutomaan, mutta viileät ilmat pitivät nämä vähän viileän värisinä. Viluisia mansikoita näistä Strawberry Viktorian -kämmekkäistä taisi tulla.
Mallin olen tehnyt jo aiemmin useamman kerran. Mukava ja yllätyksellinen malli. Linnut piiloutuvat kutojaltakin niin, että aina huomaan sen vasta, kun lintu on hahmottunut valmiiseen neuleeseen. Tulee kuin salaa valmiiksi.
Malli: Strawberry Viktorian by Molly Jane Wick (ilmaismalli Ravelryssä)
Lanka: Lane Cervinia Nordig, lila ja valkoinen, 58 g.
Puikot: Nro 2,75 resoreissa, 3 kirjoneuleessa.
Seinäjoen synnytysosaston neulekeräykseen toi posti tällä viikolla minulle ihanan maksikirjeen, joka sisälti nämä suloiset vauvanmyssyt. Ylärivin myssyt ovat bambulankaa ja alarivin myssyt Woolia. Kiva viedä jälleen vauvoille jaettavaa sairaalaan. Keräys on menossa kaiken aikaa ja vien aina kulkeissani neuleita sairaalaan. Kutojia tarvitaan vielä lisää rinkiin, sillä tällä hetkellä ei kaikki vauvat vielä saa neulelahjaa syntyessään. Näihin pikkuneuleisiin; myssyihin ja sukkiin voi käyttää kaikki langanjämäkerät.